Hyvinkään Kansantanssijat ry

Tule mukaan iloiseen joukkoomme!

Kansantanssi on mukava sosiaalinen tanssiliikuntaharrastus. Tanssien ja leikkien lomassa tulevat perinneasiatkin tutuksi ja kunto kohoaa. Harrastuksen myötä saa uusia ystäviä ja pääsee halutessaan mukaan hauskoille niin Suomeen kuin ulkomaillekin suuntautuville esiintymismatkoille.

Hyvinkäällä tanssitaan lähes vauvasta vaariin ja mummoon, nuorimmat tanssijat ovat alle kouluikäisiä ja yläikärajaa ei ole.

Ryhmät aloittavat elokuun puolenvälin tienoilla, mutta keskenkin kautta pääsee mukaan. Aiempaa tanssikokemusta ei lasten ryhmissä tarvitse olla, aikuisissa ohjaajat avustavat mielellään oikean ryhmän löytämisessä.

Lisäksi järjestämme teemakursseja sekä tapahtumia kansantanssiin, perinteisiin ja kansallispukuihin liittyen.

Hyvinkään Kansantanssijat ovat sekä Facebookissa että Instagramissa - käy tykkäämässä!

Ajankohtaista

Täällä päivitellään harvakseltaan, mutta some puolella ahkerammin. Facebook.  Instagram   Youtube 


50 v juhlavuosi

Hyvinkään Kansantanssijat perustettiin maaliskuussa 1974 eli tänä vuonna juhlitaan pyöreitä. 

  • 10.8. FolkVilla, kansantanssitapahtuma Villatehtaalla
  • 2.11. Helenen galleria, koko illan tanssiteos Helene Schjerbeckin ajasta Hyvinkäällä ja hänen hyvinkääläisitä z



LASTEN UUSI RYHMÄ ALKAA
6-9 -vuotiaiden uusi ryhmä aloittaa vko 43. Tulkaa mukaan! 
Ilmoittautua linkin lomakkeella. tai sähköpostilla pyykkinen@gmail.com 


TUU TANSSIMAAN!
Syksyllä 2023 aloittavat ryhmät löytyy täältä Ryhmät. Tulevan kauden ryhmiin voi ilmoittautua linkin lomakkeella.

Harjoitukset alkavat viikolla 34.
Lisätietoja ryhmistä info@hyvinkaankansantanssijat.fi


14.2.2023

Meillä on oma YouTube-kanava https://www.youtube.com/@hyvinkaankansantanssijatry


ILMOITTAUTUMISET RYHMIIN 2022-2023

Tulevan kauden ryhmiin voi ilmoittautua linkin lomakkeella.
Harjoitukset alkavat viikolla 34. 
Lisätietoja ryhmistä info@hyvinkaankansantanssijat.fi

TIISTAISIN

UUSI RYHMÄ 6-7v   17:00 - 17:30, 
Peukaloiset, 9-12v   17:45 - 19:00, Hakalasali
Suhina, yläkoululaiset 19:00 - 21:00, Hakalasali

TORSTAISIN

Aikuinen lapsi -ryhmä, 17:15-17:45, Hakalasali
Jäähdyttelijät, yli 60 v. 18:00 - 19:00, Hakalasali
Piirinki, aikuiset 19.00-20.30, Hakalasali

SUNNUNTAISIN

Kuntoilijat 18.00-19.00, Hakalasali



Tapahtunutta


6.12.2022 Itsenäisyyspäiväjuhlan esiintyminen

Peukaloiset ja Suhina saivat kunnian esiintyä Hyvinkään kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa. 


19.11.2022 Ritvan ja Pian onnittelukonsertti

Vihdoin ja viimein päästiin juhlimaan Ritvan ja Pian tasavuosia ja pitkää toimintaa seuramme riveissä. Olipa mukava muistella vanhoja, tavata tuttuja ja ennen kaikkea tanssia yhdessä. 
Kaikki nykyiset ryhmät esiintyivät ja sen lisäksi myös vanhat Piirinkiläiset ja Punapaulat.


12.-15.8.2022 Esiintymismatkalla Axevallassa, Ruotsissa

Koontijoukkue eri ryhmistä kävi esiintymässä Ruotsinsuomalaisten Keskusliiton kesäpäivillä Axevallassa, Ruotsissa. Yleisö tykkäsi meistä ja me meidän yleisöstä! 


10.-12.6.2022 Hoijakkaa tanssittiin Hyvinkäällä 

Suomalaisen Kansantanssin Ystävien ja Karjalaisen Nuorisoliiton yhteisiä kesäjuhlia vietettiin Hyvinkäällä kesäkuun alussa. Pitkästä aikaa oli mukava tanssia yhdessä!! 
Kuvia ladataan näille sivuille pikapuoliin!


6.4.2022 Rauhan Katrilli 

Suhina oli mukana Rauhan katrillissa 6.4.2022 Helsingissä Balderin salissa yhdessä monien muiden kansantanssijoiden ja -muusikoiden kanssa keräämässä apua Ukrainan sodassa kärsiville. Yhdessä saa enemmän aikaan! 
Suhinan esitys kohdasta 30:12. 


29.3.2022   Suhina esiintymässä Helsingin Suomalaisella Klubilla
Suhina kävi esiintymässä Helsingin Suomalaisella Klubilla iltapäivämatineassa. Suomalaisen Kansantanssin Ystävien pj, Juha-Matti Aronen kertoi suomalaisen kansantanssin historiaa ja Suhina havainnollisti perinteistä itäistä ja läntistä katrillia sekä paritansseja. Hienoksi päätökseksi näytettiin myös mitä kansantanssi on tänä päivänä Coronation-polskalla!

Kuvat Helsingin Suomalainen Klubi


8.3.2022

Hoijakan ohjelma on julkaistu! 
Myös talkooilmoittautumisia otetaan vastaan. 


1.2.2022 

Kaikki ryhmät treenaavat taas! 


30.1.2022

HOIJAKKA 2022
10.-12.6..2022 järjestetään Hyvinkäällä Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry:n ja Karjalainen Nuorisoliitto ry:n kesäjuhlat .

Viikonlopun ohjelmassa on yhdessäoloa ja paljon tanssia pitkästä aikaa. Luvassa on myös työpajoja tanssista kädentaitoihin, PR-esityksiä, konsertteja, luentoja ja illanviettoja. Ja tietysti sunnuntain kruunaa kenttäesitys urheilukentällä.

Lisätietoa ohjelmasta ja ilmoittautumisista pikapuoliin.

9.1.2022

Aikuisten harjoitukset on tauolla, kunnes korona suo. 
Lasten ja nuorten treeneille odotetaan viranomaisten tarkempia ohjeita.  

29.12.2021

Harjoitukset jatkuvat loppiaisen jälkeen.
Seuraamme viranomaisten ohjeistuksia ja tiedotamme tanssijoille erikseen mahdollisista muutoksista. 

24.12.2021
Jouluaatto Åvikissa 51. kerran
Ilmoittautumiset Pialle.

20.12.2021
Folklandia peruttu. Birgitta laittaa matkalaisille infoa

15.5.2021

Lasten ryhmien päättäjäiset oli tänä vuonna vain ryhmien kesken. Tässä kuitenkin kaikille pieni tervehdys videoiden muodossa.

Menneet

Syksyn ryhmät käynnistyvät pääosin viikolla 34 eli 23.8.21 alkaen
Tutustu meidän ryhmätarjontaan
RYHMÄT -sivulta ja valitse itsellesi mieluisin!
Ilmoittautuminen ryhmiin tästä
Mitä harrastus maksaa?:
Jäsenmaksuista ja harjoitusmaksuista eri ryhmien osalta tiedon löydät täältä
- ajankohtaisia tietoja löytyy myös FB ja IG-sivuilta

- elokuulle suunniteltu folkkisleiri peruuntui